What him have a done?

Viime aikoina ei ole tullut kirjoiteltua. Jotenkin mun ajatukset on pysyneet niin visusti mun pään sisällä etten mä ole oikein pystynyt ns. avautumaan tänne, julkiseen paikkaan, etenkin kun pelotti että vielä joku oikeasti tuttu henkilö löytääkin tän blogin ja lukeekin hieman näitä juttuja tajuaa että osahan kertoo tästä itsestään. Mutta tähän mä olen ryhtynyt enkä tätä muuttamaan ala, kuitenkin kun tämähän on kuitenkin minun blogi. Jotkut pitää ja jotkut ei, mut mä kerron silti täällä mun tavallani, mun kirjoituskielellä tätä, en mitenkään muuten. Mä en voi miellyttää ketään mun elämän tarinoilla ja ajatuksilla, enkä mä todellakaan tarkoita tätä ns. aloitustekstiä mitenkään sellaisena, että mä en tahtoisi tai en pystyisi ottamaan kritiikkiä vastaan. Juuri sitä mä tahdon, mutta juuri sellaiset 'mielipiteet' joita mä yksityisesti olen saanut, on olleet hieman erikoisia. Ja niitä saa kuitenkin edelleen mulle lähettää niin näihin kirjotuksiin kuin yksityisesti. Yksi juttu vain - mä en mun kirjoitustyyliä vaihda, se on selvä se.

Maaliskuussa mulle tapahtui niin että mä tapasin nettisivulla lähipaikkakuntalaisen jätkän. Se vaikutti kivalle, puhuttiin tunteja sen kanssa ja lopulta vaihdettiin puhelinnumerotkin (se toki antosen ensin, mä olen siihen aivan liian ujo että annan melkein puolituntemattomalle mun numeron). Sen ääni sai mun ihon kananlihalle, eikä sen jutut sen pahempia voineet olla kuin mun omat jutut joita mä heittelen pojille ja miehille jos aion edes mitään heittää. Parin päivän päästä sillä samalla paikkakunnalla asuva, mun parasystävä soitti mulle, että se jätkä onkin pedarin tapainen, joka ei muuta tahdokkaan kuin seksiä, ja että se on vähän mielenvikainen omalla, pakonomaisella tavallaan. Mä estin sen jätkän samana iltana ja poistin kavereista facebookista.

Mä vain en ymmärrä sitä miten jotkut ihmiset voivat vain olla juuri tuollaisia kuin tuo jätkä oli, ja kuinka ne pystyvät olemaan niin.. Idiootteja (?) jotka luulevat heti pääsevänsä ykköspesälle. Etenkin kun kuulema tuo jätkä oli moniakin kertoja yrittänyt samalla tavalla paria mun kaveriakin - eikö siinä vaiheessa päässä ala hälyttämään kun se iskuyritys ei onnistu ensimmäisellä kerralla? Jotenkin mua kuitenkin säälittää vain se - etenkin näin pienillä paikkakunnoilla juorut menevät liikkeelle nopeammin kuin kaupungissa - että se jätkä tosiaan taitaa olla todella yksinäinen ja vihattu kuten se tuolloin kertoi. Okei, mä itsekin tällä hetkellä kammoksun sitä, en kuitenkaan ehkä vihaa mutta sitäkin kun olen kuullu mitä se on mun ystäville tehnyt.
Ajatuskin siitä henkilöstä niiden päivien jälkeen alkoi vain ahdistamaan, mutta.. Se on jo kaukana päin.

Jotenkin kuitenkin toi koko juttu on ns. kasvattanu mua. Ehkä juuri siks mä tänkin tänne kerroin, kuitenkin jollain lailla vaikuttikin ns. opettavaisesti muhun, vaikka toki maailmassa suurempia ja vakavempiakin vaaroja on. Enpähän anna tuntemattomille enää mun numeroa, pian pistän koko numeron kuitenkin salaiseksi. Sehän parantaisi tilannetta, eikö niin?