Kukaan ihminen ei voi olla niin vahva ettei kokisi elämässään minkäänlaisia kolhuja, vaan iloitsisi haavoittumattomana elämänsä lävitse. Kukaan ei voi aina olla täysin onnellinen. Se on fakta, joka piirittää ainakin omaa päätäni.
Jokainen on perusonnellinen. Se on tosiasia, koska yleensäkin ottaen meillä jokaisella on jokin asia kunnossa. Joillekin koti ja perhe on onnellisuuden tuoja, joillekkin ystävät ja seurustelukumppani voi olla tärkeämpi. Joillekkin alkoholi ja tupakka voi merkitä onnellisuutta - jokainen määrittelee sen täysin omalla tavallaan ja omilla valinnoillaan. Silti elämä kolkuttaa välillä hartiaa ja muistuttaa niistä huonoista puolista. Raha ei riitä elämiseen, ero rakkaimmasta, läheisen kuolema tai koron katkeaminen lempikengästä. Elämä vastaa ja opettaa, mutta kuinka moni jaksaa sitäkin leikkiä pidemmälle viedä? Kuinka moni voi uskoutua uudelle rakkaudelleen pelkäämättä uutta luottamuksen pettämystä tai eroa, joita on jo liikaa takana vaikeineen sydän suruineen? Kuinka moni luottaa kenkämerkin laatuun jos edellinenkin kenkä rikkoutui?Me ihmiset luotamme. Me tahdomme luottaa siihen että kaikki menee hyvin, että voimme luottaa uusiin asioihin joita elämä tuo meille jatkuessaan. Emme pysty elämään epävarmuudessa ja siinä että mikään ei olisi hyvin. Sekoaisimme, koska silloin
mikään ei olisi oikeasti hyvin. Mutta minä en tahdo yleistää. Tämä on vain käsitykseni ihmisistä koska paljoa kokemusta minulla ei ole. Minä tiedän mitä itse tunnen ja elän sen mukana. Tällä hetkellä istun ystäväni tietokoneen ääressä, kuunnellen näitä kappaleita. Ne kuvastavat aikakausia jolloin itkin, vuorostaan nauroin ja toisaalta taas hengitin mutten elänyt. Itse olen rikkoutunut ja petetty, liiankin paljon käytetty ja uhkattu. Silti minä tahdon luottaa ihmisiin ja antaa näille mahdollisuus tuntea minut minuna itsenäni, enkä anna epäilyksien ja muiden puheiden vaikuttaa. Minä rakastan luottamista ja luotettavuuden tunteen jakamista. Se kuinka kauan luottamukseni kuitenkin pysyy ja kuinka helppona sitä itsekin pidän on kysymysmerkki jonka selvittämiseen tarvitsen aikaa.
Mä olen rakastanut ihmistä koko sydämmestäni ja antanut tälle kaikkeni, saaden palkkioksi rikkoutuneen ja kärsineen sydämmen. Olen menettänyt ihmisistä rakkaimman ja elämäni suojan kuolemalle, sekä olen pettänyt tärkeimmät ihmiset saaden palkakseni yhden niistä ihmisen menettyksen. Olen pilannut elämääni turhan paljolla kovistelulla ja menettänyt itkemällä. Olen nauranut liikaa peittääkseni suruani ja ahminut saadakseni edes jonkinlaista mielihalua. Olen tehnyt päätöksiä joita kukaan muu ei olisi valinnut ja elänyt niiden kanssa, koska ilman niitä en olisi itse oma itseni. Kuitenkin niistä huolimatta minä nautin elämästäni, tapaan uusia ja mahtavia ihmisiä joiden kanssa jaan elämäni parhaimmat hetket, puhumattakaan parhaimmista ystävistäni, jotka luovat elämää kanssani. Karma voi iskeä jossain vaiheessa takaisin, mutta tällä hetkellä minä tahdon elää ja antaa asioiden valua omalla tavallaan. Onhan minulla kuitenkin perhe, ystävät ja kissa, opiskelupaikka tiedossa Kuopiossa ja tulevaisuus Tampereella.
Mitä muuta mä voinkaan odottaa elämältä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti